| |
< Ritun pääsivulle |
|
|
Shetlanninlammaskoira
Tytytositoimiin, FIN44610/08,
"Ritu"
Ritulla on shelttien perinnöllinen kinnervika, joka
altistaa akillesjänteen luksaatiolle (virallisesti pinnallisen varvaskoukistajan
sijoiltaanmenolle). Ritun molemmat takajalat on leikattu. Oikea jalka
on leikattu kahdesti ja vasen kerran. Toipumisprosessiin on mahtunut paljon
tapahtumia.
Ritun oikea jalka prakasi koiran ollessa viisi kuukautta vanha. Jalka
leikattiin, mutta kinnerluussa olevaa uraa ei syvennetty. Leikkauksen
jälkeen Ritu sai useita kipukohtauksia ja kesti pitkään,
ennen kuin se alkoi käyttämään jalkaa jotakuinkin
normaalisti. Kävimme tuon tuostakin Espoon Eläinsairaalassa,
mutta aina sanottiin, että jänne on paikallaan ja kivuton. Noin
vuosi ensimmäisestä leikkauksesta alkoi kuulua napsahdus jokaisella
askeleella. Eläinsairaala Aistissa todettiin jänteen menevän
liikkeessä pois paikoiltaan ja siitä syntyy napsahdus-ääni.
Siitä huolimatta koira käytti jalkaa lähes normaalisti.
Ritu leikattiin uudelleen - tällä kertaa vain kinnerluussa olevaa
uraa syvennettiin. Sen jälkeen jalka on toiminut hyvin ja koira on
ollut oireeton.
Vasen jalka prakasi Ritun ollessa vähän päälle vuoden
ikäinen. Myös vasen jalka leikattiin ja kinnerluussa olevaa
uraa syvennettiin heti. Ritun toivuttua leikkauksesta jalka ei ole vaivannut
sitä ollenkaan.
Käymme Ritun kanssa säännöllisesti
fysioterapiassa paitsi jalkojen takia, niin myös varmistamassa, että
koiran kroppa pysyy kunnossa ja voimme turvallisin mielin jatkaa agilityä.
KINNERPÄIVÄKIRJA:
16.9.2010
Käynti fysioterapisassa (Anna Boström):
Liikkuminen ja taipuminen ok. Lievää lihaskireyttä triceps
oikealla puolella ja jäykkyyttä rintarangan loppuosassa. Ei
arkuutta. Vasemman takajalan varpaiden koukistajat edelleen kireämmät
kuin oikean. Vasemman jalan etureisi ja biceps femoris hieman vähemmän
massaa oikeaan verrattuna.
Kotijumppaohteet:
- vasemman takajalan koukistusliikkeitä rimojen yli tuplasti oikeaan
verrattuna. Mieluiten päivittäin.
- takajalkojen tasapainotreenjä jumppatyynyllä päivittäin.
- varpaiden koukistajien hieromista ja venytystä pari kertaa viikossa
- ylämäki/alamäki kävelyjä
22.6.2010
Käynti fysioterapisassa (Anna Boström):
- liikkuminen normaalia ja molempien takajalkojen käyttö ok
- symetrinen rintakehä, lantio ja lihaksisto
- oikean takajalan kulmaukst paremmat
- vasemman takajalan varpaiden koukistajat kireät, mutta venytyksen
jälkeen paremmat
- ei merkittävää lihaskireyttä
Kotijumppaohteet:
- kuten ennen + varpaiden koukistajien venytyksiä lämmittelyn
jälkeen 2-3 kertaa viikossa. (Toko-makuuasento. Pidä koiran
hännästä kiinni ja houkuttele siirtämään
painoa eteenpäin, kintereet kiinni lattiassa.)
Lupa aloittaa agilitytreenit kaikilla esteillä.
12.6.2010
Ritu on yksinään pihalla, kun vieraita tulee pihaan. Kun tulen
paikalle Ritu kantaa vasenta takajalkaa. Parin tunnin nukkumisen jälkeen
se ontuu vielä jalkaa, mutta seuraavana päivänä kaikki
tuntuui taas olevan kunnossa. Pidän koiran kaksi päivää
remmissä, sen jälkeen palaamme normaaliin elämään.
Voi olla, että tämä tapahtuma johtuu ihan jostain muustakin
syystä kuin kintereestä.
16.5.2010
VAPAUS KOITTI! Nyt Ritu saa olla vapaana. Ekat viikot vain omalla pihalla
ja riehuminen Iinan kanssa kielletty. Käyttää jalkaa normaalisti.
5.5.2010
Ritu on ollut ilman lastaa nyt vähän päälle kolme
viikkoa. Käyttää jalkaa normaalisti. Päivttäin
3 - 6 km remmilenkkejä. Kahdesti viikossa juoksulenkki. Ei vielä
vapaana ollenkaan. Paitsi... 5 viikkoa leikkauksesta Ritu pääsi
kuistin kaiteen raosta livahtamaan peuran perään. Paineli satakuntametriä
täysillä ja yhtä kovaa takasin - HUH! Jalka kesti!
Fysioterapeutilta (Anna Boström) saimme uusia kotijumppaohjeita
päivittäin/jokatoinen päivä tehtäväksi:
- Tasapainolaudalla eteen/taakse -suunnassa 1-2 minuuttia kerrallaan.
2-3 toistoa.
- Etujalat korokkeella, takajalat tasapainotyynyllä. Nostele vuorotellen
etujalkoja. 5-10 nostoa per puoli.
- Laatikkojumppa (koira nousee hitaasti askeltaen n. 20 cm korkealle laatikolle
ja siitä alas. 10 keraa).
- Akillesjänteen ja tassun kevyt hierominen. Koko jalan kevyt koukistelu.
Varpaiden liikuttelu erikseen.
- Peruutuksia korokkeiden päälle ja yli.
- Hitaasti liikkumista epätasaisessa maastossa.
12.4.2010
Ritu käyttää jalkaa huonosti siteen vaihdon jälkeen.
Poistan lastan kokonaan, mutta se ei auta. Menemme taas Aistiin. Tukiside
jätetään kokonaan pois. Se on hangannut ja ilmeisesti siksi
koira ei käytä jalkaa. Pian siteen poiston jälkeen Ritu
alkaakin taas kävelemään neljällä jalalla. Rauhallista
liikuntaa ja sohville yms hyppiminen kielletty.
10.4.2010
Siteen vaihto. Haava on hiukan auennut ja lasta hangannut jalkaa. Suikutan
jalan ja pidän hetken Betadine-hauteessa. Lasikuitulasta pitäisi
pitää vielä viikon päivät.
1.4.2010
Tikkien poisto. Lasta on hangannut jalkaa hieman.
22.3.2010
Oikean jalan toinen leikkaus Aistissa (Morelius). Kinnerluun uraa syvennettiin,
jotta jänne pysyisi paikoillaan. Jalkaan laitettiin etuosan peittävä
lasikuitulasta.
15.3.2010
Ritun jaloista on kuulunut napsumista silloin tällöin parin
kuukauden ajan. Ensin kuulin sen koiran noustessa portaita, sitten hiljaisessa
agilityhallissa koiran hypätessä. Viime viikolla napsuminen
lisääntyi ja on kuulunut ravissa, laukassa ja muutaman kerran
ihan rauhallisessa kävelyssäkin. Kahdesti koira on kantanut
oikeaa takajalkaa hetken napsumisen jälkeen, mutta muuten on vaikuttanut
kivuttomalta ja käyttänyt jalkaa normaalisti.
Kävimme Aistissa Moreliuksen vastaanotolla, jolloin todettiin että
oikean takajalan jänne ei pysy paikoillaan vaan lupsuu sisäpuolelle.
Napsumisääni syntyy siitä. Oikean jalan leikkasi Jan Räihä
vuosi sitten Espoon Eläinsairaalassa, eikä kintereen uraa silloin
syvennetty. Nyt suositus, että tehdään uusintaleikkaus,
jossa uraa syvennetään. Ilmeisesti jänteessä ei ole
vaurioita, koska koira ei kipuile sitä eikä jalka ole turvoksissa.
Mutta paikallaan jänne ei pysy.
12.3.2010
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström). Oikean jalan
akillesjänne hieman tiukka, mutta muuten kaikki tuntui normaalilta.
25.1.2010
Ritu on aloittanut normaalin elämän. Käyttää
jalkaa täysin normaalisti. Minkäänlaisia kivuntuntemuksia
ei ole.
- paljon vapaana olemista ja leikkejä toisten koirien kanssa
- agilityharjoitukset aloitettu mini-mini-esteillä, myös keppejä
ja A:ta
- puolituntia uintia joka toinen viikko
- kotijumppaa silloin tällöin
2.1.2010
Uintireissu Hyvinkään koirakylpylään.
Uudenvuoden pyhinä Ritu on ollut aika paljon vapaana mökillä.
Umpihankilenkkejä ja Iinan kanssa kirmaamista. Käyttää
jalkaa täysin normaalisti.
23.12.2009
Käynti fysioterapeutilla (Anna Boström).
Kotijumppaohjeita;
- Ristikkäisten jalkojen nostoja päivittäin 5-10 kertaa/
puoli
- Laatikkojumppa (koira nousee hitaasti askeltaen n. 20 cm korkealle laatikolle
ja siitä alas. 10 keraa joka toinen päivä).
- Peruutuksia korokkeiden päälle ja yli
- Hitaasti liikkumista epätasaisessa maastossa päivittäin
1-3 min.
- Kahdeksikkoja ja pieniä ympyröitä erityisesti vasemmalle
epätasaisessa maastossa
- Reipasta kävelyä ylämäkea ja hidasta kävelyä
alamäkeä
Aloitetaan vapaana liikkuminen vähitellen. Jos alkaa kantamaan jalkaa
palataan remmiiikuntaan.
Aloitetaan agilityharjoitukset: Hyppytekniikkaharjoituksia matalilla hypyillä..
Ohjauskuvioita ilman rimoja ja kontakteja voi myös harjoitella. Pujottelu,
A-este ja minikorkuiset hypyt aloitetaan kuukauden kuluttua.
8.12.2009
Äkillinen kivuntuntemus, mutta kipukohtaa en pysty paikallistamaan..
Leikkiessään makuuasennossa sohvalla toisen koiran kanssa yhtäkkiä
kiljahti, tärisi muutaman minuutin, eikä halunnut liikkua tapahtuman
jälkeen. Tilanne normalisoitui vajaassa vuorokaudessa.
1.12.2009
Käynti fysioterapeutilla (Anna Boström). Vasemman jalan lihasmassa
selvästi oikeaa vähäisempi. Kotijumppaohjeita päivittäin
tehtäväksi:
- Tasapainolaudalla tasapainoilua
- Koiran seistessä oikean takajalan nostoja
- Hidasta kävelyä epätasaisessa maastossa
- Pieniä ympyröitä vasemmalle epätasaisessa maastossa
- Reipasta kävelyä ylämäkea ja hidasta kävelyä
alamäkeä
- Selän venytyksiä
Normaalimittaisia remmilenkkejä, mutta vapaaksi ei vielä saa
päästää.
23.11.2009
Iho umpeutunut. Ritu käyttää jalkaa lähes normaalisti.
Päivittäin 3-5 km lenkkejä remmissä. Vapaana ei vielä
ollenkaan.
5.11.2009
Haavan koko on nyt vajaan sentin halkasijaltaan. Ritu on alkanut käyttämään
jalkaa. Ontuu ja nopeammassa vauhdissa kantaa jalkaa, mutta enimmäkseen
kuitenkin käyttää. Sisällä liikkuu vielä
normaalia vähemmän. Suihkuttelua ja Betadine-hauteessa pitämistä
jatketaan.
28.10.2009
Ritu oksenteli pari päivää antibiootti-kuurin alkaessa.
Haava lähtenyt parantumaan hyvin. Valkoista sidekudosta ei näy
enää ollenkaan ja arpikudosta on kasvanut niin hyvin, että
reikä ihossa on enää noin sentti halkaisijaltaan. Ritu
ei käytä jalkaa ollenkaan. Ulkona pomppii reippaasti kolmella
jalalla, mutta sisällä välttää liikkumista. Joskus
riehaantuu kuitenkin vähän leikkimään maton päällä.
Päivittäistä suihkuttelua ja Betadine-hauteessa pitämistä
jatketaan.
22.10.2009
Käynti Aistissa (Morelius). Uuden ihon kehittyminen vasta aluillaan.
Hieman hitaasti haava on lähtenyt paranemaan. Antibioottikuuri, jos
vaikka psosessi nopeutuisi. Hain apteekista arpeutuvalle kudokselle tarkoitettuja
rasvataitoksia. Kipulääkitys lopetetaan. Ritu ei käytä
jalkaa ollenkaan, mikä ihmetyttää lääkäriä.
Alkuviikosta saimme fysioterapeutilta ohjeeksi tehdä pari kertaa
päivässä seisomaharjoitus, jossa koira varaa hieman painoa
jalalle. Sekä hieroa reiden etuosaa.
16.10.2009
Kuollut kudos irronnut kokonaan. Uutta ihoa ei vielä ole. Ritu ei
juurikaan käytä jalkaa, mutta on pirteä ja touhukas. Kolmellakin
jalalla näyttää pärjäävän.
13.10.2009
Noin puolet kuolleesta kudoksesta irronnut.
11.10.2009
Kuollut kudos on alkanut irtoamaan. Ritu varoo jalan käyttöä,
mutta käyttää kuitenkin jonkin verran. Rupean antamaan
kipulääkettä, sillä jalka vaikuttaa kivuliaalta. En
pidä Ritua enää häkissä. Teemme myös pieniä
kävelylenkkejä.
8.10.2009
Käynti Aistissa (Morelius). Jatketaan jalan suihkuttelua + Betadine-hauteessa
pitämistä muutaman minuutin ajan kerran tai kaksi päivässä.
Kuolion koko vajaa 2 cm halkaisijaltaan kinnernivelen kohdalla.
6.-8.10. 2009
Jalkaa suihkutetaan 2:sti päivässä 10min + pidetään
Betadine-hauteessa. Side vaihdetaan kahdesti päivässä.
Ritu enimmäkseen häkissä kauluri päällä.
Käyttää jalkaa normaalisti tarpeille vietäessä.
Ei vaikuta kivuliaalta.
6.10.2009
Käynti Aisissa (Morelius+Blomqvist) Leikkauskohdan päällä
kintereen iho kuoliossa. Jalan etuosassa hankauma. Tikit poistetaan. Jalkaan
laitetaan pehmeä side, lastaa ei enää laiteta. Epäilen,
että lasta olikin hangannut jalan etuosaa ja siksi Ritu ontui. Lisäsin
siis lastan alle pehmikettä aivan väärään paikkaan.
Ehkä laitoin myös uuden siteen niin kireälle, ettei veri
päässyt kiertämään leikkausalueella ja siihen
muodostui kuolio. Ehkä.
5.10.2009
Ritu ei käytä jalkaa ollenkaan.
4.10. 2009
Avaan itse tukisiteen siihen asti, että saan lastan pois. En avaa
ihan loppuun, joten en näe ihon kuntoa. Lisään pehmikettä
lastan ylä ja alapäähän.
1.10. - 4.10.2009
Ritu alkaa ajoittain ontumaan jalkaa ja nostaa sitä ylös.
1.10.2009
Käynti Aistissa (Morelius). Tukiside vaihdetaan. Jalan iho näyttää
kauttaaltaan hyvältä.
29.9.2009 ->
Ritu alkaa vähitellen käyttämään tukilastassa
olevaa jalkaa
24.9. 2009
Ritun vasen kinner leikataan Aistissa (Morelius). Uraa syvennetään
leikkauksen yhteydessä. Jalkaan laitetaan jalan etuosan peittävä
puolilasta.
22.9.2009
Käynti Aistissa Mikael Moreliuksen luona. Diagnoosi: pinnallisen
varvaskoukistajan sijoiltaan meno (=akillesjänteen luksaatio). Hoitosuositus:
leikkaus.
19-22.9.2009
Ritu ei liiku vapaaehtoiseti ollenkaan. Tekee tarpeensa sänkyyn.
Ulos vietäessä vapisee kovasti ja haluaa syliin.
19.9.2009
Ritu leikkii Iinan kanssa pihalla. Jotain sattuu ja Ritu juoksee kiljahdellen
sisään. Kantaa vasenta takajalkaa. Epäilen, että vasemman
jalan kinner on mennyt. Menemme Espoon Eläinsairaalaan n. 2 h tapahtuman
jälkeen. Anders Eriksson tutkii Ritun. Sanoo, että akillesjänne
on kivuton ja paikallaan, muttaa lonkassa on pientä kipua. Arvelee
siinä olevan pieni venähdys/revähdys, joka menee muutamassa
päivässä ohi levolla.
15.9.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström). Kaikki näytti
hyvältä.
12.8.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström). Anna totesi
molempien jalkojen lihaksiston yhtä vahvaksi. Ritu käyttää
leikattua jalkaa lähes normaalisti. Joskus hitaassa laukassa tasaisella
alustalla kulkee kolmella jalalla.
16.7.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström).
9.7.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström).
1.7.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström).
24.6.2009 - >
Uintia järvessä useita satoja metrejä joka toinen päivä
+ Ritu vapaana pihalla. Kantaa vielä aika paljon leikattua jalkaa.
Aluksi terveessä jalassa ärsyke (käpy) lenkillä, jolloin
käytti leikattua jalkaa. Saaneet spurttailla ja riehua Iinan kanssa
paljon pihalla.
24.6.2009
Käynti Aistissa Anna Boströmin luona. Hoito-ohjeet: uinti päivittäin,
kävely/hölkkä tasaisella + kaarevalla uralla oikealle,
mäkeä ylös poikittain otj ylempänä, ärsyke
(käpy) terveeseen jalkaan, jotta koira alkaisi käyttämään
leikattua jalkaa enemmän..
21.6.2009 lähtien aloitimme päivittäisen uimisen uima-altaassa.
Ritu kantaa jalkaa aika paljon. Teimme kotona aiemmin saamiamme jumppaliikkeitä
ja tasapainolevyllä tasapainoilua. Pari-kolme viikkoa ahkerasti,
sitten harvemmin. Silloin tällöin, noin kerran - kaksi viikossa
koira sai akuutteja kipuja jalkaan, ikään kuin pienen sähköiskun.
Säpsähti, mutta jatkoi liikkumista normaalisti. Joskus jätti
yhden askeleen väliin leikatulla jalalla, mutta pääasiassa
käytti sitä normaalisti.
8. - 21.6.2009
Ritu saanut olla päivittäin vapaana pihalla toisten koirien
kanssa, jolloin juoksee myös kovia spurtteja ja nopeita käännöksiä.
Päivittäin pieniä kävelylenkkejä. n.1km, muutaman
kerran 4 km kävelylenkki. Kantaa jalkaa paljon ravatessaan. Mitä
kovempi vauhti ravissa, sen enempi Ritu kantaa jalkaa. Sisällä
käyttää jalkaa normaalisti. Kipulääkkeen jätin
pois.
8.6.2009
Kävimme Espoon Eläinsairaalassa (Jan Räihä). Jänne
pysyy paikallaan eikä turvotusta ole. Ritu aristelee hieman jalkaa
tutkittaessa. Ravissa jättää muutaman askeleen väliin,
mutta pääasiassa astuu normaalisti. Hoito-ohje: Kipulääkettä
kahden viikon ajan kokeeksi. Jos selvästi parempi kannattaa sitä
jatkaa vaikka 2 viikkoa. Mutta jos ei muutosta, voidaan kipulääke
jättää pois ja vain vahvistaa lihaksia liikkumalla enemmän
ja varsinkin uittamalla paljon. Koiraa voi pitää vapaana toisten
koirien kanssa, nopeat spurtit eivät pitäisi olla pahasta.
3.6.2009
Ritu kantoi jalkaa heti aamusta sisällä ollessaan. Välillä
käytti jalkaa normaalisti, mutta todella paljon hyppi kolmella jalalla.
Laitoin koiran kahdeksi päiväksi häkkilepoon, sitten pikkuhiljaa
liikuntaa remmissä. Heti häkkilevon jälkeen käytti
jalkaa hyvin, mutta mitä enempi liikkui, sitä enemmän alkoi
kantamaan jalkaa.
31.5. - 2.6.2009
Silloin tällöin jätti useampia askelia ottamatta ja meni
kolmella jalalla, mutta pääasiassa liikkui normaalisti. Välillä
sai ikään kuin pieniä sähköiskuja jalkaan, mutta
jatkoi liikettä niiden jälkeen aina aivan normaalisti.
30.5.2009
Aamulenkillä kulki ihan normaalisti, samoin päivällä
kun hieman juoksimme. Sitten kävellessä sai kaksi kertaa peräkkäin
“sähköiskun” jalkaan, jonka jälkeen alkoi kantamaan
jalkaa useampia askelia peräkkäin.
23.5.2009 ->
Ritu on saanut olla omalla pihalla hieman vapaana ja on ottanut juoksuspurtteja.
27.4.2009
Kävimme Espoon Eläinsairaalassa (Jan Räihä, Anders
Eriksson). Arveltiin, että arpeutuneet kalvot ovat antaneet hieman
periksi, mutta jänteessä ei tunnu vaurioon viittaavaa. Kiinnittymiskohdassa
tuntui pientä rahinaa akillesjänteen pitkittäisliikkeessä.
Hoito-ohje: 3 vrk levossa, sen jälkeen liikuntaa lisätään
asteittain. Ei riehumista.
26.4.2009
Remmilenkillä kävellessä koira sai kahdesi akuutin kivun
jalkaan. Kiljahti ja säpsähti, otin koiran syliin. Hetken päästä
se käveli normaalisti.
25.4.2009
Ritu sai olla hieman vapaana omalla pihalla yksinään, ei toisten
koirien seurassa.
6.4.2009
Puolilastan poisto. Päivittäistä jumppaa ja tasapainolevyllä
harjoitusta parin viikon ajan päivittäin, sitten harvemmin.
Lenkkien pituutta ja vauhtia lisättiin asteittain. Ritua ei pidetty
ollenkaan vapaana. Käytti jalkaa oikein hyvin.
16.3.2009
Akuuttia kipua jalassa kahdesti kävellessä. Ei liiku ollenkaan
kivun jälkeen. Levättyään lähtee taas liikkumaan.
Kävimme Espoon Eläinsairaalassa (Anne Muhle, Jan Räihä).
Todettiin, että jänne pysyy enimmäkseen paikallaan, koira
kävelee ontumatta, mutta jänne siirrettävissä ulospäin.
Hoito-ohje: Jalka puolilastassa 3 viikkoa, sen jälkeen saman verran
hihnassa, sitten arvioidaan leikkaustarve uudestaan.
15.3.2009
Ritu metsälenkillä vapaana. Jalkaan sattui, ei astunut sille
vähään aikaan, mutta sitten käytti normaalisti.
13.3.2009 (8,5 viikkoa leikkauksesta)
Ritu metsälenkillä vapaana ensimmäistä kertaa leikkauksen
jälkeen.
4.3. 2009
Fysioterapia Espoon Eläinsairaalassa: vesikävelyä, juoksumatto,
jumppaliikkeitä
19.2.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström). Vesikävelyä,
tasapainolevy + jumppaohjeita kotona päivittäin tehtäväksi.
12.2.2009
Käynti Aistissa fysioterapiassa (Anna Boström). Vesikävelyä,
tasapainolevy + jumppaohjeita kotona päivittäin tehtäväksi.
10.2.2009
Lastan poisto.
28.1.2009
Tikkien poisto. Jalan ulkosivun peittävä puolilasta vielä
kahdeksi viikoksi.
14.1.2009
Ritun oikea jalka leikattiin Espoon Eläinsairaalassa (Jan Räihä).
Jalkaan laitettiin täyslasta.
7.1.2009
Kävimme Espoon Eläinsaiaraalassa. (Riikka Virtanen, Jan Räihä).
Akillesjänteeen luksaatiota epäiltiin heti, mutta koira kuvattiin
varmuuden vuoksi. Nukutuksessa todettiin, että jänne menee helposti
paikaltaan. Diagnoosi: akillesjänteen luksaatio, joka vaatii leikkauksen.
30.12.2008
Kävimme Espoon Eläinsairaalassa (Anne Muhle)
Pientä turvotusta oikean takajalan akillesjänteessä.
n. 24.12.2008
Ritu alkaa riehumaan ja leikkimään normaalin pennun tavoin sängyssä
ja sohvalla, mutta lattialle nostettaessa on kuin tulisilla hiilillä
- sieltä pitää päästä äkkiä pois.
18.12.2008 ->
Ritu lopetti liikkumisen lähes kokonaan. 19.12. soitin eläinlääkärille
ja kysyin olisiko kuiten tarpeellista kuvata koira. Eläinlääkäri
ei pidä sitä tarpeellisena, sillä jos Ritulla olisi pienikin
murtuma luustossa, niin se olisi kipuillut eilisessä tutkimuksessa.
18.12.2008 (Ritu on 5 kuukautta vanha)
Ritu loukkaa jotain juostessaan Iinan kanssa pellolla. Kävelee kyllä
tapahtuman jälkeen, mutta on selvästi pois tolaltaan. Kotona
saa kahdesti liikkuessaan kipukohtauksen - tärisee, ei uskalla liikkua.
Kävimme samana päivän Espoon Eläinsairaalassa (Laila
Castren). Epäiltiin revähdystä/venähdystä pehmytkudoksissa.
Kipukohtaa ei pystytty paikallistamaan. Hoito-ohje: kipulääke+lepoa.
< Ritun pääsivulle
|
|
|