Paimensukuinen Lapinkoira
Lap-Sak Hunajapupu, FIN38653/99 A,

Vilman pentujen sivusto:

s. 10.10.1999
k. 30.6.2011
i. Aapo
e. Taapanterin Tuputar

JÄLKELÄISET:
Firabellen Ehdoton Pomo
Firabellen Estoton Rontti
Firabellen Erihyvä Heppu Firabellen Ehta Rinsessa

SISARET:
Lap-Sak Hepsankeikka
Lap-Sak Haltiatar
Lap-Sak Heilatar
Lap-Sak Hidalgo
Lap-Sak Hanslankari

LONKAT: A

SILMÄT
TARKASTETTU
14.05.2007:
Ei osoita HC, PRA, RD
-sairauksien oireita

POLVET
TARKASTETTU
21.10.2001:
0/0
Molemmat polvet
kliinisesti normaalit

LUONNETESTI:
142 pistettä

POROPAIMENNUSKOE:
Hyväksytty
/ 148,67 pistettä

AGILITY:
Medi 3
PLS:n Agilitykiertopalkinto
vuonna 2003

VÄRI:
Parkin ruskea
vaalein merkein

SÄKÄKORKEUS:
Noin 43 cm

PAINO:
Noin 16 kg

Suomenlapinkoira
Lap-Sak Hunajapupu, FIN38653/99
"Vilma"

s. 10.10.1999 Helsinki
k. 30.6.2011 Kirkkonummi

Vilma oli kiltti ja hyväntahtoinen lappalainen. Äärimmäisen ihmisystävällinen, joka moiskautti pusun niin tutuille kuin tuntemattomille. Aivan sama kenen käsi rapsutuksia tarjosi, ne olivat aina yhtä tervetulleita. Kotiimme se toivotti kaikki tervetulleiksi. Haukkui kyllä, mutta kun vieras tuli sisään, niin rapsutukset kelpasivat..

Vilma oli johtaja. Vilanderin Peetsa sanoi minulle aikoinaan, että tuo koira on sinun johtajasi ja sinä olet hänen palvelijasi. Silloin tulkinta oli minusta ihan väärä, mutta vuosien mittaan ymmärsin, että Peetsa oli oikeassa. Eikä meidän roolit koskaan muuttuneet. Vilma oli johtaja ja hyvä sellainen! Vilma oli johtaja myös kaikille omille koirillemme ja niille, jotka kotonamme vierailivat. Sen ei tarvinnut koskaan sanoa kenellekkään tiukasti, sillä kaikki kunnioittivat sitä.

Kun meillä oli pentuja ne oli aina myös Vilman pentuja vaikka emänä olisi ollut joku muu. Vilma tarkkaili koko ajan, että kaikki on kunnossa. Valvoi pentulaatikon vierellä, kun pentujen emä imetti. Hoiti ja leikittikin pentuja. Se suhtautui todella hienosti lauman uusiin jäseniin.

Omapäinen ja itsenäinen se oli myös. Ja älykäs. Kun mökkipihan ympärille ilmestyi aita, niin Vilma käveli niin pitkälle aidan viertä, että pääsi toiselle puolelle. Reitti naapurin puolelle kulki ensi järven kautta ja lopulta se taisi kiivetä aidan yli. Ei Vilmaa aidat pidätelleet. Aina silloin tällöin se lumpsutteli naapurin gilliä putsaamaan tai muuten vain tervehtimään naapuristoa. Kaikki rakastivat Vilmaa!

Peurat ja hirvet saivat kyytiä vielä silloinkin kun voimat alkoivat hiipua. Niiden ajaminen oli Vilman intohimo. Muutaman kerran se ajoi peuran suurinpiirtein syliini. Kissamme kanssa Vilma tuli erinomaisesti toimeen ja kanimme kanssa se nukkui selät vastatusten puun juurella.

Vilma oli upea persoona!